Hei, me selitellään!

Kävin Suomessa - ja legendaarinen Suomen kesä oli juuri niin hyvä kuin muistin; sadetta, hyttysiä ja kaduilla örveltäviä juoppoja. Noh. Se siitä, sillä olen nyt Espanjassa.

Jalkapallon MM-turnaus on ohi ja aika tehdä pieni yhteenveto. Koska kaikki muut ovat jo pelillisiä asioita käsitelleet, otan itse kulttuurinäkökulman.

Tässä muutama pointti:

• Italialaisten mielestä on "ihan okei" voittaa hinnalla millä hyvänsä. Tällä viittaan kahteen asiaan: 2.) Fabio Grosson sukellukseen, josta seuranneella rankkarilla italiaanot pudottivat jatkosta Australian. 2.) Marco Materazzin rajuun provosointiin, jolla hän sai Zinedine Zidanelle punaisen kortin. Materazzi kuuluu ehdottomasti jalkapallon pahimpiin kasvaimiin; hän potkii tähtipelaajilta nilkat romuksi, käyttää epäurheilijamaisia keinoja vastustajan hiillostamiseen ja kaiken lisäksi sukeltaa aina kun mahdollista.
• Espanja floppasi taas, koska he eivät pärjää tiukoissa paikoissa. Spaniardojen kyky menettää viileytensä tosipelien alkaessa on jopa näyttävämpi kuin suomalaisilla. On olemassa cooleja espanjalaisia, kuten F1-kuski Fernando Alonso. Mutta kun jalkapallopelissä hermojen pitää kestää 11 henkilöllä koko 90 minuutin ajan, ovat espanjalaiset - kauniisti sanottuna - virtsassa.
• Englantilaiset hakevat syyn tappiolleen aina muualta kuin itsestään. Ruotsalainen päävalmentajamme ei osaa mitään, uutisoi yksi lehti. Ronaldo huijasi meidät pois jatkopeleistä, otsikoi toinen lehti. Aggressiivisuus ei ole vaarallista, kun sitä ei yhdistetä ahkeruuteen. Valitettavasti britit ovat ahkeria. Englannin Sun-lehti on jo kuulemma teettänyt tikkataulun, jossa on kuva Ronaldon naamasta. Hyvä esimerkki brittimedian vastuuttomuudesta. Näinkö Average Joe saadaan rauhoittumaan ja unohtamaan MM-puolivälierän tapahtumat?
• Ruotsalaiset hoitivat turnauksen - monien muiden maiden tavoin - mallikkaasti: eivät selitelleet tappiotaan, ymmärsivät pärjänneensä hyvin pelaajamateriaaliinsa nähden ja jäivät nälkäisinä odottamaan seuraavaa MM-kisaurakkaa. Heja Sverige, kuten ruotsalaisfani huudahti.

Matkalaukkumies

Ismo, Teppo ja nainen

Pitkä bloggaustauko on nyt takana. Tiedän, tiedän. Olen väittänyt jo pari - kolme kertaa lisääväni bloggaustahtia huomattavasti. Mutta tuota noin, kröhm kröhm, öhöö, hmm..., kuten Ismo Leikola sanoisi. Mutkia on ollut matkassa niin monia, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt blogata.

Alright, se siitä. Olen yhä Kairossa, eli viikonlopun mittainen reissuni onkin vierähtänyt jo lähes kuukauden mittaiseksi. Noh - yhdestä asiasta olen varma: seuraavaksi lähden Espanjaan, tuohon ikuisten alisuoriutujien maahan. Tällä viittaan tietysti spaniardojen tapaan flopata jalkapallon MM- ja EM-kisoissa, vaikka joukkue lähteekin niihin aina suosikkeina. Voisinkin paikan päällä suorittaa gallupin ja kysyä: "Mikä meni pieleen?" Voi tosin olla, että osun liian arkaan paikkaan - jalkapallo kun näyttää olevan niille hieman tärkeämpää kuin suomalaisille.

Luin muuten, että Teppo Numminen joutui sydänleikkaukseen. Toivottavasti saadaan pumppu kuntoon. Ei tässä voi kai muuta sanoa.

Lähes unohdin kertoa. Olen päättänyt kellistää erään naisen.

Nähdään Suomessa (pitkä bloggaustauko odotettavissa).


Matkalaukkumies

Levikki

Viimeisestä blogimerkinnästäni (hieno sana, opin sen tänään) on kulunut jo muutama päivä. Ne päivät ovat jälleen kerran olleet erittäin, erittäin, erittäin mielenkiintoisia.

Olen käynyt muun muassa:

• Hammaslääkärissä, se oli hirveä kokemus
• Aavikkokuningattaressa, se oli miellyttävä kokemus (oikea nimi ei vieläkään selvinnyt, koska en tiedä, miten se kirjoitetaan)
• Lenkkeilemässä, se oli mitäänsanomaton kokemus

Jos tätä blogia lukee joku nettimaailmasta jotain ymmärtävä, kerro toki minulle, miten saan mitattua blogini lukijamäärän. Erityisesti ilmaiskonstit kiinnostavat. En halua maksaa itseäni kipeäksi siitä, että saan tietää, että blogiani lukee kolme ihmistä.

John osoitti - jälleen kerran - olevansa multilahjakkuus; paikallisen baarin kosketinsoittaja sairastui mahatautiin viikonloppuna, eikä baarimikko innostunut asiasta lainkaan. Brittiystäväni mainitsi hänelle soittavansa "aina silloin tällöin erinäisiä soittimia, joskus myös pianoa". Sen jälkeen hän lisäsi, että "viime kerrasta on kulunut tosin jo pari - kolme vuotta".

Epätoivoinen baarimikko antoi hänelle kuitenkin mahdollisuuden. Hetken kuluttua epätoivo oli tiessään: John pimputteli sellaisia sävelmiä, että Napakympin Kaitsu olisi ne soundit kuullessaan tullut kateelliseksi.

Illan jälkeen iloinen baarimikko antoi Johnille noin 100 euroa, pari kaljaa ja tuhansia taputuksia.

Nyt valmistautumaan Peliin. Italia vastaan Ghana. Saapasmaa vastaan Afrikan edustaja. Totti vastaan Essien. Toni vastaan Appiah. Povaan, että tämä ottelu on koko MM-kisojen värikkäin.

Matkalaukkumies

Hyvää huomenta, Suomi!

Viikonlopun reissuni Kairoon onkin venähtänyt hieman – olen yhä täällä. Viihdyn Kairossa ensimmäistä kertaa elämässäni. Tapasin brittituttuni Johnin viiden vuoden tauon jälkeen. Siinäpä vasta veijari. Okei, kerronkin hieman tästä Manchesterin miehestä.

John lyhyesti:

Ammatti: Sekatyöläinen, työskennellyt muun muassa baarimikkona, laulajana ja lastenvahtina
Perhe: Eronnut, kolme lasta (epäilee, että heistä viimeinen ei ole hänen. Syy: huomattavasti tummempi iho kuin Johnilla tai hänen vaimollansa)
Pituus/paino: 180 senttiä/100 kiloa (arvioni)
Erikoistaidot: Osaa kaiken, kuten ammatistakin voi päätellä

Aavikkokuningattaren kanssa kävi hieman – miten sen nyt sanoisi? – erikoisesti. Ensin nautimme juomiamme baarissa, sitten sain puhelun ja menin toiseen huoneeseen keskustelemaan, ja kun palasin, deittini oli karannut.

Noh – en voi tietenkään tietää, mitä tapahtui. Mutta kun seuraavan kerran tapaamme, vaadin selitystä.

Ai niin. Kirjoituksen otsikollekin tulee nyt selitys. Siellähän on aamu, eli hyvää huomenta, Suomi!


Matkalaukkumies

Ääkköset ja öökköset

Pahus, kun oma tietokone olisi kätevä. Muuten en sitä tarvitse, mutta ä- tai ö-kirjaimen rustaaminen on paikallisilla vehkeillä työlästä.

Jos aikaa olisi enemmän, muokkaisin blogin ulkonäköä esteettisemmäksi. Graafikon työtä pitää kuitenkin lykätä ensi viikolle, sillä olen lähdössä Kairoon, tomun valtakuntaan. Kairo ei herätä minussa positiivisia tunteita. Miksikö ei? Tässä syy. Mutta se siitä.

Jos tekstiäni sattuu lukemaan jalkapallofani, hänelle tiedoksi: Egyptin liiga on maailman tylsin. Sarjan tasoerot ovat valtavia eikä pelaajien taitotaso ole – hyvästä Afrikan mestaruusturnauksesta huolimatta – yhtä hyvä kuin esimerkiksi Nigerian tai Kamerunin futaajilla. Jopa Suomen Veikkausliiga on paikallista futista tasokkaampaa.

Aavikkokuningattaren kanssa asiat eivät sujuneet suunnitelmieni mukaisesti. Kerron niistä enemmän viikonlopun jälkeen. Nyt pitää mennä.


Matkalaukkumies

Aavikkokuningatar

Tapasin tänään Aavikkokuningattaren. En tiedä hänen oikeaa nimeään (vielä), joten Aavikkokuningatar saa kelvata. Ulkonäöltään hän on jotain Salma Hayekin ja Penelope Cruzin välistä. Tarkemmin en osaa kuvailla.

Koska haluan olla ajoissa paikalla, kun tapaan Aavikkokuningattaren seuraavan kerran, lopetan nyt kirjoittamisen. Ai niin – olen nyt Egyptissä. Olen aina ollut asiasta varma: egyptiläiset naiset ovat maailman kauneimpia. No question about it.

Pahoitteluni laiskasta bloggaustahdista ja lyhyistä "raporteistani". Paneudun kirjoittamiseen lähipäivinä huolellisemmin.


Matkalaukkumies

Digikamera, afarit ja Danakilin autiomaa

Etiopian parhaat – tai ainakin rajuimmat – kokemukset saa Danakilin autiomaasta. Siellä asuvat afarit ovat sopeutuneet hämmästyttävällä tavalla paikan karuihin oloihin. Danakilissa sataa vettä vain alle 200 millimetriä vuodessa, ja lähimmät ravinnoksi kelpaavat ruoka-aineet löytyvät Awashjoen läheltä. Viikot pyörivät orjallisesti suolakauppiaiden aikataulujen mukaisesti.

Jos digikamerani olisi ollut kunnossa, voisitte katsella uskomattomia kuvia paraikaa. Valitettavasti huolimaton ystäväni, Zela, rikkoi sen automatkallamme. Ei ole yllätys, että kamera hajoaa, kun se putoaa aukinaisesta ikkunasta noin 50 kilometrin tuntinopeudessa.

En vielä täysin ymmärrä afarkansaa. Miehet määräävät kaikesta, mutta naiset ovat jollain erikoisella tavalla tapahtumien keskipisteessä, pyhällä jalustalla, jolle ”kolmijalka” ei koskaan voi nousta. Aavikkoon he suhtautuvat lähes jumaloiden – toisaalta se ei ole ihme, sillä afarit uskovat Allahin määränneen heidät asumaan aavikolla. Ihminen pärjää aavikon antimilla, uskovat afarit. Ja niin pärjääkin. Ainakin afarit.

Mutta olen jälleen hyvin väsynyt, eikä erikoinen drinkkini, jonka sisällöstä minulla ei ole tietoa, piristänyt yhtään, päinvastoin.


Matkalaukkumies